Kun peliteollisuus alkaa saavuttamaan hiljalleen samat mittasuhteet, kuin elokuvateollisuus on ainakin osan media-alan opiskelijoista syytä pohtia suhdettaan peleihin ja pelaamiseen. Digimedian linjalla keskitytään tehostesuunnitteluun ja -tuotantoon, eikä elokuvat ja sarjat ole enää ainoa paikka, missä näitä taitoja tarvitaan. Myös peliteollisuus tarvitsee tehosteita.
Media-alan ihmiset ovat stereotyyppisesti "aina ajan hermoilla"; edellä kävijöitä. Käsite media tuntuu muuttuneen vuosien saatossa: kun minä olin pieni, media tarkoitti lehtiä, televisiota ja elokuvia. Nyt media on käsitteenä laajentunut. Se pitää sisällään myös internetin ja enenevässä määrin myös pelit. Voiko silloin opiskella media-alaa ja olla alan monipuolinen ammattilainen, tuntematta pelejä?
Oli niin tai näin, olen itse viettänyt viimeisen vuoden aikana paljolti aikaa pelien parissa. Olen tutustunut World of Warcraftiin, pelannut Civilization 4:sta ja seuraavana listalta löytyvät Alan Wake, Civilization 5 ja Spore. Monilla on pelaamisesta tiettyjä ennakkokäsityksiä - kiitos peliaddikitien, joihin on matkan varrella törmännyt. Myös minä olin joskus yksi heistä, jotka karttoivat pelejä viimeiseen asti.
WoWin osalta ihmiset näkevät sen maailman addiktiivisimpänä pelinä, joka velvoittaa sinut pelaamaan vähintään neljä iltaa viikossa ja muutenkin istumaan koneella suhteettoman paljon. Tuntuu, että ihmiset tuijottavat tätä stereotypiaa, eivätkä ole edes valmiita kokeilemaan, millainen peli on kyseessä. WoWin osalta voin sanoa omakohtaisesta kokemuksesta, että kyllä tämänkin pelin osalta voi omilla valinnoillaan tehdä päätöksiä siitä, miten sitä haluaa pelata. Itse ostin pelin lopulta ja olen todennut sen olevan ihan hyvää ajanvietettä. Toki siihen piti ostaa puolivuotta peliaikaa ja kaikki lisäosatkin; nyt se puolen vuoden peliaika on loppunut, jo kuukausi sitten. Entä sitten? Päähahmoni on levelillä 65, vaikka moni muu olisi sen tuossa ajassa jo pelannut levelille 80. Tein itse omat valintani siitä, miten paljon uhrasin aikaani tälle pelille. En uhrannut sen takia sosiaalista elämääni tai ystäviäni. En uhrannut työtäni tai parisuhdettani.
Pelaamisessa - kuten kaikessa muussakin - täytyy pitää järki kädessä. Vaikka peli olisi miten kiva ja hyvä, niin on aina syytä muistaa, että elämässä on muutakin sisältöä, kuin pelaaminen. Loppuen lopuksi on aika sama, istummeko poikaystäväni kanssa perjantai-iltana kahdestaan pelaamassa lautapelejä vai WoWia; WoWin positiivisena puolena se, että kumpikaan ei ole se joka häviää, vaan pystymme pelaamaan samaa peliä ilman häviämisen aiheuttamaa turhautumista ja pelin tuomaa kilpailuasetelmaa siitä, kumpi voittaa ja kumpi häviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti